Yangoon ja viimeisen päivän kirous

Viimeisenä päivänä tutuimme minibussin ja jalkojen avulla Burnan entiseen pääkaupunkiin. Kuusimijoonainen kaupunki esitteli ihmeitään: Temppeli, temppelin, vanhan hotellin, baarin, suuren temppelin, kiinalaisen ravinolan ja baarin.

Ensimmäine temppeli oli 70 metriä pitkä makaava Buddha.

Seuraava temppeli, paitsi oli hyvin hyvin kullattu sisältä, esittelin Buddhan hiuksen.

Ympäröivissä temppeleissä oli kilpikonnia sekä natteja eli henkiä.

Ikivanhassa Strand-hotellissa tilasimme matkan kalleimmat juomat (drinksut noin 7€).

Kävelimme kaupungilla. Poikkesimme puistoon, jossa nuoria pareja kuherteli sateenvarjojen suojassa. Kävelimme rähjäisillä ja kaupustelijoiden täyttämillä kaduilla. Poikkesimme oluelle.

Iltapäivän huipennos oli Swedagon Paya – valtava temppelikompleksi, jonka keskellä on suuren suuri pagoda. Kauniita temppeleitä ja kauniita olivat myös pyhäasuissaan liikkuvat burmalaiset tytöt.

Välillä oli vaikea päättää kumpia kuvaisi.

Illallisen söimme rantaravintolassa ja nyt vatsavaivoista kärsinyt Arikin pääsi paikalle.

Jatkoimme kävelyä ja hotellinetsintää Kirsille, joka viipyisi täällä vielä muutaman päivän. Sekin löytyi ja sattumalta kolmeen jakautunut joukkiomme saapui 18. Kadun baariin, jossa Mojitot maksoivat alle 0,80€! Reijo innostui tilamaan Mojitoja muillekin ja niitä taisi mennä viitisen kymmentä!

Pakkauduimme taksiin: yksieteen, kolme keskelle ja kaksi farmarin takatilaan. Kuski ajoi tyhjiä pääkatuja kohti lentokenttähotelliamme ihan sopivan reipasta vauhtia, kunnes yks kaks voimakkaan vinkunans aattelemana autoi alkoi liukuen kaartua kaistojen yli vastaantulijoiden puolelle. Mäjäys ja täräytimme nokka edellä vastaantulijan kylkeen ja uto pyörähti vielä loput täydestä piruetista.

Poistuimme ripesti autosta, sillä eihän meillä turvavöitä ollut.

Autosta oli puhjenuy oikea takarengas ja kuljettajaltamme olivat ilmeisesti jääneet liukkaan kelin harjoitukset väliin.

Vasta puoli pakeni välittömästi paikalta. Meidän kuljettajamme keräili pitkin kaistoja lentäneitä puskurimuoveja ja konepeltiä. Välittömästi paikalle pysähtyi noin viisi taksia, joista siirryimme yhteen ja ajoimme loppumatn hotellille.

Luvattomasti otimme oikeuden omiin kösiimme ja menimme yöuinnille suljettuun uima-altaaseen oluiden kera purkamaan yllättävää kokemusta.

—

Tämä blogi loppuu tähän.

Viimeinen ajopäivä

Aloitimme aamiaisella läheisessä kioskissa. Kävimme tankilla ja pian olimme liikenteessä. Osa meistä oli notkunut vastapäisessä kuppilassa pidempään ja ensimmäiset kilometrit liukuivat ohi epätodellisina.

Ensimmäiset sata kilometriä olivat jälleen huimaa vuoristomutkaa kuuman ja kuivan kauden paahtamissa maisemissa. Kapeaa asfalttitietä elävöittivät lukuisat lyhyet tietyömaat.

Jälkimmäine puolisko oli tasankoa ja vähitellen kohti Yangoonia levenää asfalttia.

Loppumatkan ohjelma oli Jussin lippa. Jussi lipsahti aivan edessäni suoralla asfaltilla mutkitellessaan ojaan. Vaihdepoljin vääntyi ja Jussi satutti vasemman nimettömän sormenpään.

Kymmenkunta kilometriä ennen Yangoonia luovuimme pyöristämme, sillä Yangoonissa ei moottoripyöriä suvaita lainkaan.

Matka jatkui autoilla hotelliin. Matkalla tutustuimme Yangoonin ruuhkiin.

Gwa

Vuorossa oli jälleen lepopäivä. Matkan biitsiys olisi lunastettava. Aamiaiseksi söimme paistettua riisiä ja nuudelia – tosin täällä nuudeliateriaa kutsuttiin salaatiksi.

Marssimme biitsille. Hieno viitisen kilometriä pitkä biitsi kaareutui voimakkaasti. Lilluimme vedessä paikallisten lasten leikkiessä rannalla. Aamupäivä vierähti tyhjän rannan, lasten ja muutaman aamuoluen viemänä. Kevyen lounaan muutaman oluen ja viskipullon saattelemana nautimme guest housea vastapäisessä ravintolassa.

Päiväunien jälkeen useimmat kävivät ajamassa rantaa etelään ja pohjoiseen.

Myöhemmin uudestaan auringonlaskun aikaan.

Biitsiltä Biitsille (Ngapali >>> Gwa)

Tiistai alkoi jälleen tuhdilla aamiaisella, aamu-uinneilla ja lekottelulla resortilla. Starttasimme yhdeltätoista ja ajoimme edellisillan Antin ja Päivin guest houseen kahville. Päivi ja Antti ottivat meidät vieraanvaraisesti vastaan. Saimme hyvää kahvia ja paljon sisäpiiritietoa yrittämisestä Burmassa.

Matka jatkui läpi Ngapalin kaupungin ja sieltä maantielle.

Ensimmäinen tauko oli kaksi ruumista. Eräällä temppelillä oli esillä kaksi muumioituvaa munkin ruumista – toinen oli kuollut 31 vuotta sitten ja toinen vain 81 päivää sitten. Muumiot näyttivät yllättävän samanlaisilta, mutta tuoreempi tuoksui selvästi.

Seuraava tauko oli juomatauko, jonka aikana Zach täytti tankit ja me muut katsastimme biitsin.

Kolmas tauko oli pagodalla, jolta aukesi myös komea näkymä biitsille.

Neljäs tauko oli hallituksen resortilla, joka oli jo raunioitunut ja  suljettu. Siellä oli kuitenkin hieno ranta, jonka ajo-ominaisuuksiin tutustuimme, sekä ravintola, josta sai kylmää olutta.

Viimeinen pysähdys oli maali eli Gwa – pieni kalastajakaupunki. Gwassa meitä odotti vaatimaton guest house ja yhtä vaatimaton illallisravintola.

Suomalaiselle koruttomuus ei ole niin vaikeaa kuin amerikkalainen voisi kuvitella.

Ngapali beach

Maanantai ei ollut jälkitalvea ja loskaa, vaan kaunis, hiukan kuuma, trooppinen päivä rannalla.

Resortin aamiainen oli tähänastisista paras ja söimmekin jälleen hiukan liikaa.

Lojuimme aamupäivän rannalla ja osa käveli läheiseen kalastajakylään.

Iltapäivällä osa ajeli mopoilla ja osa lähti tukiautolla pohjoispuolella olevalle rannalle. Se oli tyhjä, autio, lähes rakentamaton.

Löysimme rantaniemekkeeltä resortin, jota ei vielä ollut. Hiukan myöhemmin löysimme hyvin fiinin resortin ja nautimme sen ääriystävällisessä ilmapiirissä matkan toistaiseksi kalleimmat oluet – olipa hieno ja kallis paikka aivan tyhjällä rannalla.

Illalliselle kävelimme biitsiä pitkin. Rantaravintolassa tapasimme suomalaisen Antin, joka pyörittää suomalaisen vaimonsa kanssa pientä guest housea. Söimme jälleen aivan erinomaista meriruokaa vatsamme täyteen. Resortilla osan ilta jatkui hotellin lobbyssä, joka on resortin ainoa paikka, jossa internet toimii.

Biitsille

Sunnuntaiaamun aloitin nipealla aamu-uinnilla. Sitten syömään aamiaista ja yhdeksältä olimmekin totuttuun tapaan pyörillä valmiina lähtöön.

Jälleen ylitimme kilometrejä pitkän sillan. Kohta tie muuttui mutkikkaammaksi ja nousimme vuorille. Syheröistä vuoristomutkaa ja mahtavia isojen vuorien maisemia riittikin sitten lähes parisataa kilometriä.

Omatoimisia valokuvapysähdyksiä pidettiin jatkuvasti.

Oli todella komeaa, vaikka savuinen ilma ei aivan parasta näkyvyyttä suonutkaan.

Muutaman kerran näytimme passejamme raja-asemilla, Kirsiä pisti ötökkä ja viimeisellä taukopaikalla tutustuimme heinäsirkkoihin ruokana – ihan hyviä, hiukan rasvaisia, saatan syödä toistekin.

Sitten vihdoin saavuimme rantaan, matkan B-kohteeseen eli biitsille. Iso ja turisteja täynnä oleva resortti otti meidät ystävällisesti vastaan.

Minä kirmaisin mereen. Nyt istun merenrantatuolissa hotellin terassilla ja odottelen toista happy hour -juomaani...

Magwesta Pyayhin

Edessä oli vain parin sadan kilometrin siirtymä, jotenolimme päättäneet lähteä vasta kymmeneltä. Aamiaisella kaikki olivat jo normaaliin aikaan kahdeksalta. Minä kävin aamiaisen jälkeen aamu-uinnilla ja muut puuhasivat mitä puuhasivat.

Ajoimme reipasta vauhtia pitkin kapeaa asfalttia läpi tasankojen ja kylien – tänään maisema ei tarjonnut mitään varsinaisesti uutta tai erityisen valokuvauksellisiq kohteita tai nähtävyyksiä. Mausteen toi reissun ensimmäinen rengasrikko. Jussin takarenkaan korjaukseen kului puolisen tuntia.

Rengaskorjaamoa vastapäätä naiset kantoivat kiviä kivienmurskauskoneelle. Koneen päällä istui kaksi nuorta miestä, joiden tehtävä lieni koneen käynnistäminen kun kiviä on kannettu tarpeeksi.

Seuraavan varsinaisen tauon pidimme iltaravintolassa, mutta jo alkuiltapäivästä. Siellä tytöt harjoittelivat illan kauneusesitystä varten – tanssivat ja lauloivat vuorotellen. Kuvasimme harjoituksia ja osallistuin niihin itsekin (katso vodeo sitten joskus).

Loppu matka meni samaan tahtiin kuuman ilmavirran läpi porottaen. Olimme Pyayssa hyvissä ajoin ja vietimmekin muutaman tunnin majapaikan uima-altaassa virvokkeita nautiskellen.

Siirtyminen Magween

Perjantai alkoi yleisellä huonovointisuudella. Yhdellä oli vatsa sekaisin, toisella pää kipeä ja kolmatta huimasi. Matkan rasitukset alkoivat tuntua.

Vuoristometsäresortin aamiainen oli yksinkertainen ja maittava. Paistettuja munia, paahtoleipää, pikakahvia ja halukkaille tukeva nuudelikeitto.

Ajoimme vuorelta alas hyväkuntoista ja erittäin mutkikasta tietä läpi vuorostokylien. Sitten alkoivat tietyöt. Ties kuinka pitkän matkan ajoimme soralla, jossa kivet olivat keskimäärin nyrkin kokoisia. Välillä kivet oli vasta levitetty tielle ja välillä jyrätty. Välillä kiviä ei ollut, vaan upottavaa karkeaa hiekkaa.

Kivijaksosta selvittyämme alkoi hiekkajakso. Saimme hyvää harjoitusta puuterimaisessa hiekassa, upottavassa hiekassa, punaisessa hiekassa, valkeassa hiekassa ja yllättävässä hiekassa. Komeita vuorostomaisemia oli vaikea katsoa kun kaikki keskittyminen meni tasapainoiluun ja parhaan uran etsimiseen. Todella yllättävää, että kukaan ei kaatunut kertaakaan.

Seuraava jakso olikin hyvin erilainen. Vauhtimme kolminkertaistui kun porotimme tyhjää kapeaa.välillä hiukan muhkuraista asfalttia kohti etelää. Noin 120 vauhtikilometrin jälkeen käännyimme vasemmalle kohti Magwea. Tie jatkui samanlaisena, mutta nyt oli tiellä muutakin liikennettä väisteltävänä. Koska tie oli kapea, niin vastaantulevia ja ohitettavia rekkoja piti usein väistää pientareella.

Viimeinen jakso oli jälleen huikean pitkä silta. Sillan jälkeen olimmekin Magwessa ja ajoimme hienolle hotellillemme joen rantaan.

Valitettavasti wifi ei toimi ja uima-allas on juuri myrkytetty. Uimaan pitäisi päästä huomenna.

Illalliselta palattuamme pääsimme sittenkin uimaan.

Chin-valtiossa

Burmassa aikaisemmin matkanneelle eilinen oli kiinnostava, mutta tämä päivä oli sykähdyttävä.

Aamiaisen olimme suunnitelleet nuudelibaariin, mutta se oli kiinni. Päädyimme läheiseen syöttölään, jossa tarjolla oli kahvin ja teen lisäksi rasvassa paistettuja pötkylöitä ja kuprukoita. Omaan makuuni sopivat parhaiten kuprukat, jotka oli valmistettu munan kera. Näin taisi olla myös Reijon mielestä. Osa tykkäsi pötkylöistä.

Vietimme aikaa vielä torilla. Petri taisi ostaakin jotain. Me muut lähinnä kuvasimme. Kymmenen kieppeillä olimme liikkeellä. Kaupungin läpi oli vielä useita kilometrejä ja näkymiä olisi voinut kuvata loputtomasti.

Päivämatka oli lyhyt, vain 75 kilometriä. Se alkoi alamäellä, jonka aikana kuvaustaukoja oli – paljon.

Puolisentoista tuntia matkattuamme olimme edenneet kuutisentoista kilometriä. Näkymät alamäessä laaksoon olivat huimaavat.

Ylitimme pienen sillan ja tie jatkui ylämäkenä seuraavalle vuorelle ja yhä korkeammalle ja korkeammalle. Lopulta, lukemattomien kuvauspysöhdysten jälkeen olimme yli kolmen kilometrin huipulla – yksin, ei kauppiaita, ei myyntikojuja, vain me, Buddha ja pieni pagoda.

Huipulta palasimme huikaisevissa maisemissa läpi metsäpalojen – todellakin. Matka resorttiimme ei ollut pitkä, joten olimme perillä hyvissä ajoin.

Nautimme tulo-oluemme resortin näköalaterassilla. Paikka oli rauhallinen, kaskaiden sirinää, kukkoja, kanoja ja muita luonnonääniä täynnä. Olimme kaukana kaikesta, jopa burmalaisista pikkukaupungeista.

Nyt istun Kirsin ja Zachin kanssa bungalowin terassilla nauttimassa ranskalaista punaviiniä, jota kaukaaviisaana osasin eilen Mindatista ostaa (sen toisen myytävänä olleista pulloista).

Seuraavaksi vuorossa on päivällinen ja yöuni.

Tie Mindatiin

Päivä alkoi kattoaamiaisella ja aamu-uinnilla. Pakkasimme pyörät ja tukiauton.

Aloitimme kierroksella temppeleiden seassa, otimme ryhmäkuvan ja tankkasimme. Zach otti auton kyytiin myös seuraavan tankillisen.

Ylitimme Irrawaddyn poikkeuksellisen pitkää siltaa pitkin. Matka eteni tasangoilla ja pienten kylien ja kaupunkien läpi. Sitten vuorossa oli karua vuoristoa, joka muistutti villinlännen maisemia.

Ylitimme satoja metreejä leveitä kuivuneita jokia, jotka nyt olivat pehmeää hiekkaa – ihan ajettavaa kuitenkin.

Viimeisen tauon, jonka aikana myös pyörät tankattiin, jälkeen tie nousi vuorille. Hienoa, kapeaa mutkaa komeissa maisemissa. Nyt olimme todellakin Chin-osavaltion alueella. Vuoristoheimolaisten talot on rakennettu jyrkkiin rinteisiin.

Vähitellen asumukset tihenivät kunnes ne jatkuivat kilometejä yhtenäisinä ja pian olimmekin hotellillamme. Kaksikerroksinen puutalo Mindatissa viehätti meitä alkeellisuudestaan huolimatta. Otimme vuorotellen kylmän suihkun ja lähdimme metsästämään olutta. Hyvää ruokaa ja olutta löytyi, mutta koulujen päättäjäispäivän vuoksi ei samasta ravintolasta.

Ennen iltakymmentä olimme jo kaikki onnellisina nukkumassa. Takana oli hieno ja monipuolinen ajopäivä.

Baganin temppelit

Aamu alkoi englantilaisella aamiaisella hotellin katolla. Minä kävin vielä aamu-uinnilla ja 9.30 jakaannuimme sähköpolkupyörien päälle ja hevoskärryille.

Sekalainen kulkueemme matkasi temppeliltä temppelille.

Tutustuimme temppelien käytäviin ja lukuisiin Buddhiin ja vielä lukuisampiin matkamuistokauppiaisiin.

Söimme hulppean monikippoisen lounaan ja Zach onnistui jopa hankkimaan olutta, jota on Baganissa heikohkosti tarjolla - etenkin temppeleiden läheisyydessä ja niitähän täällä on tuhansia.

Ennen auringonlaskutemppelille siirtymistä osa porukasta lähti hotellille, osa pelkäsi kirottua temppeliä.

Kummitustemppelin jälkeen riitauduimme hevoskuskien kanssa ja jäimme baariin juomaan olutta. Zach haki hotellilta tukiauton, hyppäsimme sen kyytiin ja ajoimme auringonlaskutemppelillle.

Temppelillä oli odotetusti paljon porukkaa. Itse auringonlasku ei ollut kummoinen – sitä kannattaa tulla katsomaan syksyllä kun ilma on kirkkaampi.

Söimme tapasimme kuumapallolentäjä Billin ja söimme mainion illallisen. Iltaa vietimme omien eväiden turvin hotellin uima-altaalla.