lauantai 21. maaliskuuta 2015

Tie Mindatiin

Päivä alkoi kattoaamiaisella ja aamu-uinnilla. Pakkasimme pyörät ja tukiauton.
Aloitimme kierroksella temppeleiden seassa, otimme ryhmäkuvan ja tankkasimme. Zach otti auton kyytiin myös seuraavan tankillisen.
Ylitimme Irrawaddyn poikkeuksellisen pitkää siltaa pitkin. Matka eteni tasangoilla ja pienten kylien ja kaupunkien läpi. Sitten vuorossa oli karua vuoristoa, joka muistutti villinlännen maisemia.
Ylitimme satoja metreejä leveitä kuivuneita jokia, jotka nyt olivat pehmeää hiekkaa – ihan ajettavaa kuitenkin.
Viimeisen tauon, jonka aikana myös pyörät tankattiin, jälkeen tie nousi vuorille. Hienoa, kapeaa mutkaa komeissa maisemissa. Nyt olimme todellakin Chin-osavaltion alueella. Vuoristoheimolaisten talot on rakennettu jyrkkiin rinteisiin.
Vähitellen asumukset tihenivät kunnes ne jatkuivat kilometejä yhtenäisinä ja pian olimmekin hotellillamme. Kaksikerroksinen puutalo Mindatissa viehätti meitä alkeellisuudestaan huolimatta. Otimme vuorotellen kylmän suihkun ja lähdimme metsästämään olutta. Hyvää ruokaa ja olutta löytyi, mutta koulujen päättäjäispäivän vuoksi ei samasta ravintolasta.
Ennen iltakymmentä olimme jo kaikki onnellisina nukkumassa. Takana oli hieno ja monipuolinen ajopäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti